”Sellainen tarve minulla oli, että muotokuva olisi ennen kaikkea maalaus.”

– Tapani Raittila, Lapinkansa (6.2007)

Tapani Raittila: Anna-Maija Raittila, 1949.

Tapani Raittilaa (1921-2018) kuului sodan jälkeisen ajan johtaviin modernisteihin. Hänen teoksensa ovat teknisesti hienostuneita ja herkkäsävyisiä niukassa väriskaalassaan. Raittilalle modernismi merkitsi ilmaisun niukkuutta.

Raittila on maalannut muotokuvat muun muassa presidentti Urho Kekkosesta sekä Mauno Koivistosta tämän toimiessa vielä Suomen pankin pääjohtajana. Muotokuvan tekijän maineesta huolimatta Raittila pyrki olemaan psykologisoimatta aiheitaan, kuten modernismin hengelle tyypillistä on.  Taidehistorioitsija Ville Lukkarinen toteaakin, että analyyttinen ja tutkiva, kirjallista ilmaisumuotoa tapaileva katsoja on ihmeissään teosten äärellä. Raittilan ihmiskuvaukset ovat usein mykkiä ja sisäänpäin kääntyneitä.

Usein Raittilan maalaukset ovat voimakkaasti piirustusviivan rytmiin rakentuvia. Raittila olikin piirtäjänä verraton. 1960- ja 1970 -luvuilla piirustustyyleissä korostunut rooli oli fotorealistisella kuvauksella, mutta Raittila asettui kuitenkin renessanssitradition perilliseksi. Teosten plastinen muoto saadaan aikaan viivalla ja viivan paksuuden rytmisellä vaihtelulla, jossa varjostus on tehty lähinnä muodon luomiseksi.

Raittilan varhaiskauden teoksissa on mietteliäisyyttä, joka myöhemmistä teoksista näyttäisi olevan Ville Lukkarisen mukaan tietoisesti häivytetty. Kuitenkin tilausmuotokuvissa taiteilijan on aina otettava huomioon teoksen tilaaja ja tuotava maalaukseen myös kuvattavaa ja hänen asemaansa. Raittila on toteuttanut tämän usein hienovaraisesti asentoaiheella ja sommitelmalla. Myös kuvakulma vaikuttaa persoonallisuuden tulkintaan. Edustusmuotokuvissa usein decorum– eli sopivuussäännöt vaikuttavat lopputulokseen.

Taidehistorioitsija Rakel Kallio kirjoittaa, että mallin kohdatessaan Raittila ajatteli tätä olemassa olevan, oman tai toisen kuvataiteilijan, maalauksen heijasteena. Tämä ajateltu teos saattoi olla esimerkiksi asetelma, ja toimi yleensä käsillä olevan maalattavan muotokuvan lähtökohtana. Mallia hän kertoi käyttävänsä lähinnä kasvojen ja käsien tekemiseen, mutta valmiiksi hän maalasi muotokuvan mielellään ilman mallia saadakseen vähän etäisyyttä.

WSOY:n pitkäaikainen pääjohtaja ja taidekokoelman kartuttaja Yrjö A. Jäntti näki Raittilan maalauksia Nuorten näyttelyssä 1949. Vapaat ja omintakeisuutta osoittavat henkilökuvat lumosivat Jäntin ja hän keksi tilata heti samana vuonna Raittilan runoilijasisaresta Anna-Maija Raittilasta muotokuvan kokoelmiin. Sittemmin kokoelmaa on kartutettu tämän merkittävän modernistin maalauksin ja piirroksin viidellä teoksella. Kokoelmiin kuuluu kaksi muotokuvaa Yrjö A. Jäntistä (1969). Lisäksi kokoelmiin kuuluvat hiilipiirros Eila Pennasesta (1964), öljymaalaus Kirsi Kunnaksesta (1945), sekä taiteilijan viimeinen tilausmuotokuva. Sen hän toteutti pojastaan kirjailija Hannu Raittilasta vuonna 2000.

Lähteet:

Lukkarinen Ville: Tapani Raittila – Renessanssimestari Modernissa maailmassa. Tapani Raittila. Toimitus: Loimaala Päivi. Helsinki 2007: Suomen taideyhdistys.

Kallio, Rakel:Huomioita Tapani Raittilan muotokuvamaalauksista. Tapani Raittila. Toimitus: Loimaala Päivi. Helsinki 2007: Suomen taideyhdistys.

Kivirinta, Marja-Terttu: Tapani Raittila teki muotokuvan Hannu Raittilasta. Helsingin Sanomat, 2000. (13.5.2019)

Vakkuri Marjakka. Arkiston aarteita: Kuinka taidemaalari ”kesytti” presidentin. Lapinkansa, 2007. (13.5.2019)

WSOY:n kirjallisuussäätiön arkisto.

Kuva: WSOY:n kirjallisuussäätiön kokoelma, Katri Lehtola, 2013.