Apurahansaajat kertovat
SISÄLLYS
LANU!-festivaalit järjestetään jo kolmannen kerran – apurahan avulla esiintyjät saavat palkkion
Emma Puikkosen Musta peili antaa äänen öljylle
Tittamari Marttinen on Eeva Joenpellon kirjailijakodin kuudes asukas
Kuulumisia kirjailijakodista – Marianna Kurtto
Syyrian sota – demokratiatoiveet diktatuurin ja islamin ristitulessa on kertomus aikamme suurimman inhimillisen katastrofin kehityksestä ja taustoista
LANU!-FESTIVAALIT JÄRJESTETÄÄN JO KOLMANNEN KERRAN – APURAHAN AVULLA ESIINTYJÄT SAAVAT PALKKION
22.2.2022. Kirjoittanut: Anna Mattila
LANU!-festivaalit on kirjallisuustapahtuma, joka syntyi talkoovoimin kolmessa viikossa maaliskuussa 2020. Ensimmäisen vuoden jälkeen tapahtuma on kasvanut, ja nyt festivaalit järjestetään jo kolmannen kerran. WSOY:n kirjallisuussäätiön apurahalla taataan se, että esiintyjät saavat esiintymispalkkion.
Erika Vik sai idean lapsille ja nuorille suunnattuun virtuaalitapahtumaan maaliskuussa 2020. Sähköpostilaatikot ja sosiaalinen media olivat täynnä ilmoituksista peruuntuneista tapahtumista. Vik päätti kirjoittaa twiitin, jossa kutsui kollegoitaan mukaan tekemään virtuaalitapahtumaa.
– Ehdotin, että jokainen mukaan lähtevä kirjailija, kuvittaja tai sarjakuvantekijä varaisi ajan kalenteristaan ja pitäisi sosiaalisessa mediassa lapsille, nuorille tai nuorille aikuisille suunnatun esityksen. Lopulta kasassa oli 44 erilaista ohjelmanumeroa, Vik kertoo tapahtuman alkuajoista. Hän on kirjailija, kuvittaja, graafinen suunnittelija ja LANU!-festivaalien vastaava tuottaja.
Vik kokosi ohjelmakartan ja julkaisi sen. Tapahtuman nimi tuli lasten- ja nuortenkirjallisuuden lyhenteestä lanu.
Festivaaleille oli selvästi tarvetta. Live-esityksiä seurattiin runsaasti, sosiaalisessa mediassa oli hyvä tunnelma ja tekijätiimi sai positiivista palautetta. LANU!-festivaalit oli ensimmäisiä korona-ajan kulttuuritapahtumia, joka oli täysin virtuaalinen.
Syksyllä 2020 luotiin LANU ry, jonka kautta festivaalin järjestäminen olisi tulevaisuudessa helpompaa.
Toisena vuonna tapahtuman YouTube-kanava keräsi yli 9 000 katselukertaa. Todellisuudessa katsojamäärät ovat isompia, sillä yhdellä katselukerralla ohjelman on voinut nähdä kokonainen luokallinen oppilaita. Vik arvioikin, että ohjelma on todennäköisesti tavoittanut jopa 20 000 katsojaa.
– Tänä vuonna tuotamme kaksikymmentä uutta ohjelmanumeroa. Palautteen perusteella teemaksi on valikoitunut tieto, Vik paljastaa tapahtumasta, jonka ensi-iltaviikko on 4.–6.5.2022.
Lapset ja nuoret ansaitsevan oman kirjallisuustapahtumansa
Suomalaisten lukutaito on kirvoittanut viime aikoina kiivaasti keskustelua. Erityisesti lasten- ja nuorten lukutaito on herättänyt runsaasti huolta. Ehtivätkö nuoret lukea kirjallisuutta koulun, harrastusten ja sosiaalisen median kilpaillessa huomiosta?
– Huoli lukemisesta saa usein näkyvyyttä, mutta itse nuorelle yleisölle suunnattu kirjallisuus ei. Jos jokaisen huolijutun tilalla olisi syväluotaava kirjallisuuskritiikki lanu- tai YA-teoksesta, näiden kirjojen ja niiden tekijöiden asema paranisi heti merkittävästi, Erika Vik sanoo.
Hän painottaa, että lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus ansaitsee saman näkyvyyden kuin aikuisten proosa.
– Ohjelmien tulee olla huolella tuotettuja ja taustatoimitettuja. Aiheita tulee lähestyä lasten, nuorten ja nuorten aikuisten omat näkökulmat edellä. Tapahtuman tulee myös löytyä helposti heidän omista kanavistaan.
Vik kertoo, että yksi LANU!-festivaalien työryhmä toiveista on, että lasten, nuorten ja nuorten aikuisten käsitys laadukkaasta kotimaisesta kirjallisuudesta kasvaa festivaalien ansiosta.
– Toivon, että patistamisen sijaan kirjaan tarttuminen olisi jotakin minkä lapsi tai nuori haluaa tehdä vapaaehtoisesti omista lähtökohdistaan. Pyrimme innostamaan heitä lukemaan raottamalla ovea tarinoiden maailmaan, mutta kynnyksen yli he kulkevat itse. Uskon, että niin heistä kasvaa innostuneita lukijoita ja myöhemmin aikuisia, jotka omalta osaltaan tahtovat vaikuttaa tähän yhteiskuntaan ja pystyvät toimimaan sen täysivaltaisina jäseninä.
Virtuaalitapahtuma on saavutettava
LANU!-festivaalit on täysin virtuaalinen tapahtuma eikä suunnitelmia lähitapahtumaan tällä hetkellä ole.
– Ujokin lapsi tai nuori voi seurata ohjelmaa kotoaan, Vik sanoo. – Toisaalta ohjelmaa voidaan katsoa yhdessä kaveriporukan kanssa tai vaikka koulussa oppitunnilla.
Jos tapahtuma järjestettäisiin esimerkiksi Helsingissä, suurin osa yleisöstä saapuisi pääkaupunkiseudulta. Näin ollen muualla asuvat nuoret eivät pääsisi seuraamaan ohjelmaa.
– Myös ympäristönäkökulmasta virtuaalitapahtuma on parempi vaihtoehto. Virtuaalitapahtumaa varten ei tarvitse matkustaa tai kuluttaa rahaa, Vik huomauttaa.
Vik kertoo, että he ovat työryhmän kesken aika ajoin miettineet, voisiko osan ohjelmasta järjestää niin, että paikan päällä olisi yleisöä mutta se myös lähetettäisiin suorana.
– Korona-aikana sellaisen suunnittelu on kuitenkin vaikeaa. Lisäksi meidän pitäisi tietää rahoituksesta ainakin vuotta aikaisemmin.
Tekijätiimiin kirjailijoita
LANU!-festivaalien ydinjoukossa on lasten- ja nuortenkirjailijoita ja muita kirja-alan aktiivisia toimijoita. Suurin osa tekijöistä löytyi Erika Vikin tuttavapiiristä.
– Jokaisella meistä on oma erityisalueemme, joissa olemme hyviä. Esimerkiksi Sini Helminen on myös erikoiskirjastonhoitaja ja kirjavinkkari, joka vastaa kirjastoyhteistyön koordinoinnista. Katri Alatalo taas on koulutukseltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joten hän vastaa oppilaitosyhteistyön koordinoinnista. Minä olen graafinen suunnittelija ja kuvittaja, samoin Anniina Mikama, joka on LANU!-festivaalien apulaistuottaja, Vik luettelee.
– Toisena vuonna pyysimme Mikko Toiviaisen mukaan. Hän on tullut tunnetuksi Kalenterikarju-YouTube-kanavastaan. Hän toi mukanaan paljon kuvaus- ja leikkausosaamista. Kulttuuribloggaaja ja tuleva kirjastolainen Linnea Peurakoski liittyi joukkoomme tänä vuonna työskentelemään sosiaalisen median parissa.
Elina Rouhiainen ja Elina Pitkäkangas olivat mukana kahtena edellisenä vuonna, mutta tänä vuonna he molemmat keskittyvät kirjaprojekteihinsa.
– Kun teemme tapahtumaa, emme tee sitä kirjailijan roolissa, Vik sanoo. – Toimimme isomman yhteisön hyväksi. Siihen kuuluu myös sarjakuvien tekijöitä, kuvittajia, kääntäjiä ja muita kirja-alan ihmisiä. Olemme panostaneet siihen, että esiintyjäjoukko on mahdollisimman edustava, jotta nuorille löytyy samaistumispintaa myös tekijöiden joukosta.
Apurahalla maksetaan esiintyjille tasavertaiset palkkiot
Ensimmäisenä vuonna suurin osa ohjelmasta perustui livelähetyksiin. Toisena vuonna keskusteluja nauhoitettiin etukäteen ja tapahtumaan tuotettiin dokumenttimaista ohjelmaa.
Kun tapahtuman tuotanto muuttui monimutkaisemmaksi, puheeksi nousi myös sen rahoitus. Tapahtumalle alettiin hakea apurahoja.
– Meille on tärkeää, että pystymme maksamaan esiintymispalkkioita. Ohjelmassamme on mukana sekä kirjallisuuden ammattilaisia että nuoria, jotka haastattelevat kirjailijoita. Haluamme palkita esiintyjiä tasavertaisesti.
WSOY:n kirjallisuussäätiö on kolmansien LANU!-festivaalien suurin tukija.
– Tänä vuonna käytämme budjetistamme noin puolet esiintymispalkkioihin. Sen lisäksi siis, että säätiöltä saadulla apurahalla katetaan tapahtuman järjestämisestä koituvia yleisiä kuluja, apurahan avulla tuetaan noin kahtakymmentä kirja-alan toimijaa, Vik kertoo.
LANU!-festivaalien ensi-iltaviikko on 4.–6.5.2022. Teema on tieto. Ohjelmat säilyvät katsottavissa 4.6.2022 saakka. Ohjelmisto koostuu dokumenteista, studiokeskusteluista, kirjavinkkauksista ja Instagram Live -lähetyksistä. Lisäksi valtaosa vuoden 2021 ohjelmasta palaa katsottavaksi. Ohjelma julkaistaan 3.3.
EMMA PUIKKOSEN MUSTA PEILI ANTAA ÄÄNEN ÖLJYLLE
4.2.2022. Kirjoittanut: Anna Mattila.
Musta peili syntyi, kun Emma Puikkonen tajusi, että öljystä voi kirjoittaa romaanin. Lopputuloksena on kuvaus kolmesta naisesta maailmassa, jota öljy pyörittää.
Ida Tarbellin lapsuus 1860-luvun Yhdysvaltojen Rousevillessa on täynnä öljyä. Aikuisena hän kirjoittaa laajan juttusarjan Standard Oil Companysta. Kun Lotte Teer on lapsi 1970-luvulla, maailma havahtuu öljykriisiin. Amsterdamissa ei ajeta autoilla sunnuntaisin, vaan moottoriteille keräännytään piknikille. Vuonna 2028 Astrid Fuglesang kiipeää öljynporauslautalle, kuvaa videoita sabotaasiteostaan ja julkaisee ne sosiaalisessa mediassa.
Musta peili (WSOY, 2021) on Emma Puikkosen uusin romaani. Puikkonen on kirjailija ja teatteritaiteen ammattilainen, jonka romaani Eurooppalaiset unet (WSOY, 2016) oli ehdolla Finlandia-palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Musta peili sai Runeberg-palkinnon ehdokkuuden.
Kipinä romaaniin syntyi teatterista
Puikkonen kertoo, että yritti työryhmänsä kanssa laskea esityksensä Rakkaudesta – sanasto tuleville vuosikymmenille hiilijalanjälkeä. He myös yrittivät toteuttaa jonkin kohtauksen niin, että he tuottaisivat siihen tarvittavan sähkön itse.
– Nopeasti ilmeni, että se on hyvin kallista – esityksen vaatima valoenergia olisi vaatinut noin 10 000 euroa ylimääräistä. Töpselin laittaminen seinään taas on helppoa ja edullista.
Puikkonen havahtui siihen, kuinka vaikeaa on tietää, mitä seinästä tulee. Kuinka paljon sieltä tulee sähköä? Entä miten sieltä tuleva energia on tuotettu?
– Tajusin, että olemme etääntyneet energiasta.
Toinen kipinä välähti Kansallisteatterissa. Puikkonen oli katsomassa Yhdestoista hetki -nimistä esitystä, jonka yksi teksti käsitteli öljyä. Näyttelijät puhuivat kuorossa lähes pimeällä lavalla. Öljyn salaperäisyys ja hurjuus tulivat esiin.
– Esityksen jälkeen tajusin, että öljyssä on voimaa, jonka parissa voi työskennellä romaanin verran.
Puikkonen hankki käsiinsä Tere Vadénin ja Antti Salmisen yhdessä kirjoittaman teoksen Energia ja kokemus (Niin & näin, 2013). Kirjasta tuli yksi merkittävä inspiraation lähde Mustaan peiliin.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Miljoonien vuosien perspektiivi
Kun Puikkonen tiesi, että hän kirjoittaisi öljystä, alkoi tiedonhaku. Hän kertoo katsoneensa dokumentteja ja lukeneensa paljon.
– Halusin etsiä historiasta sellaisia hetkiä, jotka otan mukaan ja luoda näihin hetkiin hahmoja. Kiinnostuin öljykriisistä, erityisesti Amsterdamista. Sijoitin Loten lapsuuden sinne.
Puikkosen mukaan Lotte edustaa hänen sukupolveaan. Maailmankuva ympäristön näkökulmasta oli 1970-luvulla huoleton. Täydellistä elämä ei tietenkään ole: Loten perhetilanne on hankala.
Nuorena aikuisena Lotte työllistyy Shellille. Hänen elinaikanaan tapahtuu muutos. 2000-luvulle tultaessa fossiilisia polttoaineita myyvä yhtiö kamppailee maineensa kanssa. Lotesta tulee Shellin ilmastonmuutoskonsultti, joka kiertää konferensseissa puhumassa vaikuttajille siitä, kuinka öljystä luopuminen on lähes mahdotonta.
– Halusin kirjoittaa Lotesta samaistuttavan hahmon. Hän on ristiriitainen ja tekee paljon virheitä. Samalla hänen hahmonsa osoittaa, ettei öljystä luopuminen ole yksinkertaista, Puikkonen summaa.
Astrid edustaa mustavalkoisempaa ajattelua. Hänen tavoitteenaan on aloittaa tee-se-itse-vallankumous. Hän sabotoi öljynporauslautan koneistoa ja kannustaa muita samaan.
– Minulle oli tärkeää viedä romaani öljynporauslautalle. Halusin lautalle henkilön, joka ei ole ollut siellä ennen, jotta hän voi katsoa sitä uusin silmin. Mietin pitkään Astridin motiiveja. Haluaako hän työskennellä siellä? Voisiko taustalla olla vedonlyönti? Lopulta päädyin aktivismiin, joka tuntui kaikista loogisimmalta vaihtoehdolta ja sopi Astridin taustatarinaan.
Esikuvia nuorista aktivisteista nykypäivästä löytyy: Greta Thunberg ja Elokapina.
Kolmas päähenkilö, Ida Tarbell, löytyi sattumalta.
– Halusin kertoa siitä hetkestä, jolloin öljyä on alettu hyödyntää kaupallisesti. Tiedonhakua tehdessäni törmäsin Ida Tarbelliin. Hän oli juuri se, mitä olin etsinyt! Lapsena hän oli tekemisissä öljyn kanssa hyvin konkreettisesti, ja aikuisena hän kirjoitti pitkän artikkelisarjan öljy-yhtiön toiminnasta. Samalla hän kollegoidensa kanssa tuli luoneeksi tutkivan journalismin.
Kolme ihmisnäkökulmaa luo romaaniin hiukan yli sadan vuoden perspektiivin. Ida Tarbell elää 1800-luvun lopussa, Astrid vuodessa 2028.
Neljäs näkökulma venyttää perspektiiviä pidemmälle.
– Halusin antaa äänen öljylle. Ne tekstikatkelmat olivat ensimmäisiä, joita tähän romaaniin kirjoitin. Kokeilin kaikkitietävää kertojaa ja satumaista tyyliä sekä autofiktiivistä kirjailijakertojaa. Tyylikokeilut eivät toimineet suhteessa muuhun tekstiin. Lopulta tein öljystä kertojan. Se toimi. Nyt öljy kertojaäänenä tuntuu itsestään selvältä valinnalta.
Puikkonen kertoo lukeneensa viime aikoina uudestaan Richard Powersin Ikipuita (Gummerus, 2021). Romaanissa palataan monta kertaa puun ajalliseen perspektiiviin. Puikkonen on pohtinut, että kerronnan aikajänne on usein kytköksissä ihmisen mittoihin: päivään, vuoteen, elinikään. Ihmiselämän ulkopuoliset mittakaavat voivat kuitenkin tuoda uutta perspektiiviä romaaniin.
– Öljy on syntynyt miljoonien vuosien aikana, hän sanoo. – Ja olemme kuluttaneet sen miltei loppuun todella lyhyessä ajassa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Miksi ilmastofiktio?
Puikkonen kertoo, että saa usein perustella aihevalintojaan. Myös romaani Lupaus (WSOY, 2019) käsitteli ilmastonmuutosta. Eikö aiheen puiminen jo riitä?
Ei Puikkosen mielestä. Hetken mietityttään hän vertaa ilmastofiktiota avioerokirjallisuuteen.
– Jos kirjoittaisin avioerosta, aiheen ja taiteellisen työn suhdetta ei kyseenalaistettaisi samalla tavalla.
Puikkosen mielestä avioerokirjallisuuden tarkoitus ei ole saada lukijaa havahtumaan siihen, että avioeroja on. Se on yleisesti tiedetty fakta. Jokainen eronneen kokemus on kuitenkin ainutlaatuinen. Siitä voi ammentaa kirjallisuutta vaikka kuinka.
Yleisesti tunnustetaan myös, että ilmastonmuutos on totta. Samoin jokaisen yksilön kokemukset ilmastonmuutoksesta ovat erilaisia.
– Ilmastofiktionkaan tarkoitus ei ole enää havahduttaa lukijaa. Sen sijaan on aika käsitellä siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa meihin kaikkiin. Mitä meille tapahtuu? Minkälaisia kehityskulkuja voimme havaita? Mielestäni se on yksi kirjallisuuden tehtävä. Musta peili on minun yritykseni hahmottaa sitä, miksi me olemme nyt tässä pisteessä, Puikkonen sanoo.
Jos pystymme kuvittelemaan jotain, se voi olla mahdollista tulevaisuudessa
Romaanin lopussa on katkelma, joka on kuin onnellinen loppu. Tällainen tuntuu harvinaiselta ilmastofiktolle. Kun kerron Puikkoselle tulkintani, hän ilahtuu, että kiinnitin katkelmaan huomiota.
– Harkitsin monta kertaa, että ottaisin katkelman pois. Eihän niin voi sanoa! Silti aina uudestaan päätin laittaa sen takaisin. Tämä on kaunokirjallisuutta. Voin kirjoittaa näin.
Puikkonen huomauttaa, että nykyisten faktojen pohjalta on vaikea kuvitella positiivisia tulevaisuudennäkymiä. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että ihmiskunta tarvitsee positiivisia kuvia tulevasta.
– Katkelma on utopian rakennushetki, hän sanoo.
WSOY:n kirjallisuussäätiö on tukenut tämän kirjan kirjoittamista.
TITTAMARI MARTTINEN ON EEVA JOENPELLON KIRJAILIJAKODIN KUUDES ASUKAS
24.11.2021. Kirjoittanut Anna Mattila.
Kirjailija Eeva Joenpelto (1921–2004) rakennutti 1970-luvulla synnyinseudulleen Sammattiin kodikseen talon, Vares-Kantolan, jonka hän testamenttasi WSOY:n kirjallisuussäätiölle nimeään kantavaksi kirjailijakodiksi. Tittamari Marttinen muutti taloon lokakuun alussa. Asumiskausi talossa kestää kolme vuotta.
– Syksy Vares-Kantolassa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Olen nauttinut rauhasta. Talossa on ystävällinen tunnelma ja sen pihapiiristä alkaa tunnelmallinen metsä. Ensimmäisinä päivinä maiseman yllä leijui sadunomainen sumu, kuvailee Marttinen ensimmäisiä viikkojaan Vares-Kantolassa.
Marttinen kertoo, että hän kirjoittaa parhaillaan useampaa kirjaa: kirjoituskokoelmaa Säntilliset vieraat, joka ilmestyy keväällä 2022, Lappi-aiheista kirja sekä romaania ja lastenkirjoja.
– Olen päässyt kirjoitustöissä hyvin vauhtiin. Samalla kun kirjoitan yhtä kirjaa, kerään toiseen aineistoa. Talo on työympäristönä innostava. Kirjoittamisen tauolla voi vaikka tutkia Eevan kirjahyllyä, jossa on palanen suomalaista kulttuurihistoriaa. Eevan kädenjälki ja elämäntapa näkyvät talossa voimakkaasti. Uskon muuton tuovan uudenlaisia virikkeitä sekä elämään että kirjoitustyöhön, Marttinen kertoo.
Tittamari Marttisen laajaan tuotantoon kuuluu muun muassa runoja, lasten- ja nuortenromaaneja, kuvakirjoja ja tietokirjoja. Lisäksi hän on suomentanut kymmeniä lastenkirjoja.
Marttinen on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 1995 alkaen. Lapsia saadessaan hän innostui lasten maailmasta ja lastenkirjallisuudesta. Lastenkirjojen kirjoittaminen myös sopi lapsiperheen arjen keskelle. Nyt lapset ovat aikuisia, ja Marttinen kertoo, että hänellä on uudenlainen kirjoitusrauha.
Talo ja Eeva Joenpelto olivat tuttuja ennestään
Marttinen kertoo tavanneensa Eeva Joenpellon nuorena kirjailijana WSOY:n tilaisuuksissa ja päivällisillä.
– Hänen tapaamisensa teki vaikutuksen. Hän oli hyvä seuraihminen, ja hänen ympärilleen kerääntyi innokkaita keskustelijoita.
Marttinen on aiemmin käynyt Vares-Kantolassa vierailulla Minna Canthin seuran retkellä. Hän myös tiesi ennestään, että talo kuuluu WSOY:n kirjallisuussäätiölle.
– Olen seurannut vuosien varrella kiinnostuksella talossa asuneiden kirjailijoiden vaiheita ja uraa. Sain ajatuksen hakea taloon, koska kirjailijana kaipaan toisaalta uudenlaisia virikkeitä arkielämään ja toisaalta työrauhaa. Jo nyt olen saanut kokea runsaasti molempia, Marttinen kertoo.
Minkälainen talo on työskentely-ympäristönä?
– Viihdyn erityisen hyvin suuressa tuvassa. Työskentelen pääasiassa siellä. Pitkän pöydän ympärille mahtuu myös perhettä syömään ja kuulumisia vaihtamaan. Tuli leivinuunissa luo kodikasta tunnelmaa. Jonkin verran olen työskennellyt myös Eevan työhuoneessa. Se on 20-vuotiaan tyttäreni lempihuone, jossa hän välillä lueskelee ja piirtää. Sininen veranta taas on yksi minun lempipaikkojani: siellä on ihanaa istuskella iltaisin.
Marttinen asui pitkään Helsingissä, mutta ennen Vares-Kantolaan muuttoa hän ehti asua vuosia Rovaniemellä.
– Minusta on rikkaus saada kokemuksia eri vuodenajoista sekä Pohjois- että Etelä-Suomesta. Lapin-vuosina luonto on tullut entistäkin tärkeämmäksi. Vaellan mielelläni metsissä. Nyt taas on hauskaa, että Helsingin ja Turun kaupunkivirikkeet ovat Sammatista käsin lähellä, Marttinen kuvailee ajatuksiaan muutosta.
Marttinen kertoo, että talo on elämys ja siellä asuminen varmasti muuttaa hänen elämäänsä monella tavalla.
– Talo vahvistaa kirjailijaidentiteettiäni, joka on tärkeä osa elämääni. Olen kirjoittanut kirjoja 1990-luvun alusta saakka. Tällä hetkellä minua inspiroi mahdollisuus rauhoittaa elämä kokonaan kirjoittamistyölle. Sitten on taas mukavaa matkustaa ja nähdä ystäviä.
WSOY:n kirjallisuussäätiö toivottaa Marttisen tervetulleeksi taloon. Antoisia kirjoitushetkiä!
KUULUMISIA KIRJAILIJAKODISTA
Kevät 2019
Kirjailija Eeva Joenpelto (1921-2004) rakennutti 1970-luvulla synnyinseudulleen Sammattiin kodikseen talon, Vares-Kantolan, jonka hän testamenttasi WSOY:n kirjallisuussäätiölle nimeään kantavaksi kirjailijakodiksi. Tällä hetkellä Vares-Kantolassa asuu ja työskentelee kirjailija Marianna Kurtto.
Marianna Kurtto on julkaissut viisi runokokoelmaa: Eksyneitten valtakunta (2006), Maisemasta läpi (2009), Auringon koko voimalla (2011), View-Master (2012) ja Rottakuningas (2015). Viittä runokokoelmaa seurasi romaani Tristania (2017), joka on ehdolla Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Koulutukseltaan Kurtto on filosofian maisteri. Hän toimii myös englanninkielisen kaunokirjallisuuden suomentajana. Marianna Kurtto on asunut Sammatissa nyt lokakuusta 2018 alkaen.
Asuttuaan viikon verran kirjailijakodissa Lohjan Sammatissa Marianna Kurtto kertoi näin:
”Vares-Kantolassa tuntuu rauhalliselta ja kodikkaalta. Työhuoneen kirjojen keskellä on hyvä kirjoittaa ja suuren tuvan liedellä on valmistunut jo muutama sienikastike pihametsän sienistä. Sauna on testattu toimivaksi ja koira vahtii jo pihaa kuin pitkäaikaisempi talon asukas. Myös kaupunkilaisemäntä alkaa muuntua maalaiseksi ja tottua kumisaappaisiin. Odotan mielenkiinnolla mitä seuraavat kolme vuotta Eeva Joenpellon talossa tuovat tullessaan.”
Otimme Mariannaan yhteyttä nyt, kun hän on asunut Sammatissa yli puoli vuotta.
Hei Marianna, mitä kuuluu? Miten pitkä ja luminen talvi on mennyt?
”Talvi meni lopulta nopeasti kaikkea uutta opetellessa. En ollut esimerkiksi koskaan joutunut kunnolla tekemään lumitöitä, siihen sai nyt ainakin tehokoulutuksen! Kuten myös talviautoiluun ja lopputalvesta pihan ja pihatien hiekoittamiseen. Lunta tuli kyllä uskomattomia määriä, ja sitä on vieläkin reilusti pihassa.”
Olet paljasjalkainen helsinkiläinen ja asut nyt syvällä maaseudulla. Viihdytkö?
”Totta, ennen Sammattia olin asunut koko ikäni Helsingissä ja viimeiset 15 vuotta keskustan kupeessa Töölössä. Alkuun olin talossa hieman kauhuissani, kun minulla ei vielä ollut autoa (eikä ajokorttiakaan) ja tajusin, etten pääse helpolla liikkumaan muualle kuin viereiseen metsään ja pellolle. Oli melko eristäytynyt olo. Pian kuitenkin totuin siihen (ja sain hankittua sen autonkin), ja nyt voin sanoa viihtyväni varsin hyvin. On ihanaa, kun ympärillä on paljon tilaa.”
Vuoden alussa Gummerus julkaisi sinun suomentamasi Naomi Aldermanin feministisen dystopiatrillerin Voiman. Teitkö jo tätä työtä kirjailijakodissa?
”Suurin osa työstä oli tehty jo ennen muuttoa, mutta tein Vares-Kantolassa vielä syksyllä Voiman korjauskierrokset.”
Oletko löytänyt Eeva Joenpellon kodissa työrauhan ja hyvän -rytmin? Työskenteletkö tuvassa?
”Työrauhaa ainakin on yllin kyllin, ja mennyt talvi oli omassa kirjoitushistoriassani ennätyksellisen tehokas. Rytmi on asettunut kutakuinkin samaksi kuin aiemmin kaupungissa, eli aloitan aamupäivällä, pidän iltapäivällä lounastauon, jatkan sen jälkeen vielä pari tuntia töitä ja sitten lähden koiran kanssa ulos. Tosin pimeimpään vuodenaikaan oli pakko suorittaa lenkki tavallista aiemmin, jos tahtoi vielä nähdä jotain! Toisinaan jatkan töitä vielä illalla, mutta yleensä pyrin pitämään illat vapaina. Kirjoitan tavallisesti kirjastossa ikkunan edessä – minusta on kiva nähdä työskennellessä ulos – mutta joskus saatan juuttua aamiaisen jälkeen tupaan tekemään töitä, koska se taitaa olla lempihuoneeni koko talossa.”
Nyt edessä on kevät ja kesä, valo ja vihreys. Mitä odotat kesältä Sammatissa?
”Odotan mielenkiinnolla, miten luonto alkaa herätä eloon – ja heräähän se jo kovaa vauhtia. Näky ikkunasta on joka päivä erilainen. Odotan myös kahvihetkiä pihalla ja grillaamista ja uintiretkiä läheiselle järvelle. Olen aina haaveillut edes pienestä parvekkeesta, ja nyt käytössä on kokonainen suuri piha!”
Marianna Kurtto kertoo lisäksi iloitsevansa erityisesti maalla viihtyvän koiransa puolesta ja siitä, että taloon tuotu piano on viritetty ja hän saa verestää vanhoja pianonsoittotaitoja.
”Olen myös iloinen siitä, että vanhuskoirani pääsi viettämään eläkepäiviä maalle, ja minusta on mukava ajatella, että myös Eevan aikaan talossa asui koiria ja kissoja. Eläinrakkaus tuntuu yhdistävältä tekijältä talon alkuperäiseen emäntään.”
Toivotamme Marianna Kurtolle viihtyisää kevättä ja kesää Vares-Kantolaan!
AIRIN BAHMANIN JA BRUNO JÄNTIN TEOS SYYRIAN SOTA – DEMOKRATIATOIVEET DIKTATUURIN JA ISLAMIN RISTITULESSA ON KERTOMUS AIKAMME SUURIMMAN INHIMILLISEN KATASTROFIN KEHITYKSESTÄ JA TAUSTOISTA
Kevät 2019
Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa (2018) on ensimmäinen perusteellinen suomenkielinen tietokirja Syyrian sodan ja Isisin aihekokonaisuudesta.
Keitä te olette, Airin Bahmani ja Bruno Jäntti?
”Olemme Lähi-idän poliittisiin prosesseihin erikoistuneita tutkijoita ja nyt myös tietokirjailijoita. Olemme antaneet vuosien varrella haastatteluja suomalaisille tiedotusvälineille muun muassa Israel-Palestiinan, Kurdistanin alueen, Iranin ja Turkin sisä- ja ulkopolitiikasta. Vapaina toimittajina olemme kirjoittaneet lukuisiin suomalaisiin ja kansainvälisiin tiedostusvälineisiin Lähi-idän politiikkaa avaavia artikkeleita. Olemme kuluneen kymmenen vuoden aikana tehneet yhdessä tai erikseen töitä Turkissa, Iranissa, Israelissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla, Libanonissa, Irakissa sekä Turkin, Iranin ja Irakin kurdialueilla.”
Lisäksi Airin Bahmani on valokuvaaja. Hänen vaikuttavia valokuviaan Iranista Irakin puolelle vuoristoon paenneiden kurdien muodostamasta pienoisyhteiskunnasta on nyt esillä Poliittisen valokuvan festivaalilla. Valokuvia pääsee näkemään Suomen valokuvataiteen museossa Mahdollisuus -näyttelyssä 26.5.2019 saakka.
Lisätietoja näyttelystä löytyy täältä.
Kuinka päädyitte kirjoittamaan kirjaa tästä aiheesta?
”Syyrian sodan ja Islamilainen valtio -järjestön vyyhti on niin laaja, ettei sitä ole mahdollista avata yksittäisillä lehtijutuilla tai yksittäisissä haastatteluissa. Pohtiessamme kysymystä kirjan kirjoittamisesta havahduimme myös siihen, että Syyrian sodasta ei ollut kirjoitettu yhtäkään kirjaa suomen kielellä. Päätimme ottaa lusikan kauniiseen käteen ja ryhtyä tuumasta toimeen”, Bahmani ja Jäntti summaavat.
Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueelta 2011 alkaneet hallitusten vastaiset mielenosoitukset levisivät nopeasti Syyriaan. Protestointi muuttui aseelliseksi yhteenotoksi ja laajentui veriseksi sisällissodaksi. Seurauksena sadat tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä ja miljoonat ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan pakolaisiksi. Sodan osapuolina ovat olleet presidentti Bašar al-Assadin johtaman hallituksen ohella useat hallitusta tai toisiaan vastaan taistelevat ryhmittymät sekä ulkovallat, jotka ovat sekaantuneet konfliktiin pyrkiessään ajamaan omia tavoitteitaan.”
Millainen oli kirjan tekoprosessi?
”Työprosessi oli monivuotinen ja monivaiheinen. Aloimme suunnitella jesidien joukkotuhontaan ja orjuuttamiseen keskittyvää aineistonkeruumatkaa Irakiin vuonna 2015. Toteutimme aineistonkeruun Irakissa 2015-2016 -vuodenvaihteessa. Vuonna 2017 teimme uuden aineistonkeruumatkan, tällä kertaa Libanoniin, jossa haastattelimme syyrialaisia pakolaisia. Irakissa ja Libanonissa keräämällämme aineistolla on oma paikkansa kirjassamme, mutta kirjamme poliittinen viitekehys ja tärkeimmät löydökset perustuvat ensisijaisesti lähdekirjallisuuden analyysiin ja vasta toissijaisesti itse keräämämme dokumentaation analyysiin.”
Tutkimusten tuloksena syntyi perusteos aikamme suurimman inhimillisen katastrofin taustoista ja kehityksestä.
”WSOY:n kirjallisuussäätiön myöntämällä apurahalla oli suuri merkitys monivuotisen työprosessimme viimeisessä ja ratkaisevassa vaiheessa eli lopullisten lukujen kirjoittamisessa ja hiomisessa”, toteavat Bahmani ja Jäntti.
Teos: Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa
Kustantaja: Tammi
Julkaisu: Lokakuu 2018 (Kovakantinen kirja), Lokakuu 2018 (E-kirja / ePub 2)
Sivumäärä: 368 s. (Kovakantinen kirja)
Kategoria: Tietokirjallisuus, Sota