Tittamari Marttinen valittu Eeva Joenpellon kirjailijakotiin

Kuva: Jussi Leinonen / Lapin Kansa

Tittamari Marttinen (s. 1968, Kajaani) on valittu seuraavaksi asukkaaksi Eeva Joenpellon kirjailijakotiin.

– Olen 22-vuotiaana WSOY:n runoilijanalkuna tavannut Eeva Joenpellon. Keskustelu hänen kanssaan teki minuun vaikutuksen, kuten tekivät hänen teoksensakin. On inspiroivaa ja suuri kunnia saada työskennellä hänen kotitalossaan. Residenssityöskentely on antoisaa ja tuo kirjoitustyöhön omat mausteensa. Haluan keskittyä seuraavat vuodet laajempien proosateosten kirjoittamiseen, Marttinen kertoo suunnitelmistaan.

Marttinen on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1995 alkaen. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu mm. runoja, lasten ja nuortenromaaneja, kuvakirjoja ja tietokirjoja. Lisäksi hän on suomentanut kymmeniä lastenkirjoja. Marttinen on toiminut lukuisissa kirjallisen alan luottamustehtävissä, kuten Suomen Kirjailijaliiton ja Lukukeskuksen hallituksissa.

Eeva Joenpelto (1921–2004) rakennutti 1970-luvulla synnyinseuduilleen Sammattiin kodikseen talon, joka sai nimen Vares-Kantola. Hän testamenttasi talon WSOY:n kirjallisuussäätiölle nimeään kantavaksi kirjailijakodiksi pitkää proosaa kirjoittavien kirjailijoiden käyttöön. Vuodesta 2005 talossa on asunut ja työskennellyt kirjailija. Asumiskausi kestää kolme vuotta. Tittamari Marttinen on talon kuudes asukas.

Julkaistu 28.4.2021