Apurahojen haku vuodelta 2021 on päättynyt

Säätiön vuoden 2021 apurahojen ja Eeva Joenpellon kirjailijakodin hakuaika on päättynyt. Kiitos kaikille hakijoille!

Säätiö sai tänä vuonna 1 139 hakemusta. Eniten haettiin apurahoja tieto- ja kaunokirjojen kirjoittamiseen. Lisäksi haettiin apurahoja lasten- ja nuortenkirjojen tekemiseen, sarjakuviin, kirjallisuuden kääntämiseen ja hankkeisiin.

Lyhytkestoiset residenssit Edinburghissa ja Frankfurt an der Oderissa (yhteistyössä Särö ry:n kanssa) eivät olleet tällä kertaa haettavissa vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Eeva Joenpellon kirjailijakodin kolmivuotinen asumisoikeus taas oli tänä vuonna haettavana ja sinne saapui hakemuksia.

Hakemusten käsittely on aloitettu. Maalis-huhtikuun aikana asiantuntijat arvioivat niitä ja tekevät jakoehdotuksen. Kaikki hakijat saavat tiedon hakemustaan koskevasta päätöksestä toukokuun alussa.

Hyvää kevään odotusta!

Julkaistu 3.3.2021