Eva Cederströmin teos Auringon laskettua

Vuonna 1945 Ilta-Sanomiin haastatellut suomalaiset toivoivat rauhaa, rakkautta ja kahvia. Sota jatkui edelleen Euroopassa ja Lapissa, mutta Suomen tilanne alkoi rauhoittua. Sellaisesta Suomesta taidemaalari Eva Cederström (19091995) maalasi herkän, tunnelmaltaan pysähtyneen ja seesteisen, mutta toisaalta odottavan teoksensa Auringon laskettua (1945).

Eva Cederström: Auringon laskettua, 46 x 55. 1945, öljy.

Viipurissa, Pariisissa ja Helsingissä opiskellut taiteilija asui maalauksen valmistumisen aikaan Katajanokalla ateljeekodissaan. Kuvassa näkyvä maisema lienee siis Helsinkiä. Tunnistatko sinä maiseman?

Eva Cederström tunnetaan ennen kaikkea 1950-luvulla vakiintuneesta kubisoivasta otteestaan, sinisen sävyjen mestarillisesta hallinnastaan sekä suurisilmäisistä, vakavista, ekspressiivisistä omakuvistaan. Maalasi Cederström myös onnistuneita muotokuvia kirjailijoista. Sirkka Seljan sekä Helvi Hämäläisen muotokuvat löytyvät Suomen Kirjailijaliiton taidekokoelmista.

Cederström itse nimitti 1940-lukua taiteelliseksi etsikkoajakseen, jolloin hän vielä haki omaa tyyliään. Teos on kaunis tutkielma hiljaisesta kaupungista, joka lumivaippaan kääriytyneenä odottaa elämän saapuvan sodasta vapaille kaduille.

WSOY:n kirjallisuussäätiön taidekokoelmista verkossa:
https://www.wsoy-kirjallisuussaatio.fi/taidekokoelma/

Julkaisemme tänä vuonna näillä kotisivuilla noin kerran kuukaudessa teosesittelyjä, kiinnostavia ja ajankohtaisia nostoja kokoelmasta. Lisäksi säätiöllä on Instagram tili, jolla kerromme taiteesta. Järjestämme myös opastettuja taidekierroksia, joista ilmoitamme lehdessä ja säätiön Facebook -sivulla.

Lähteet:

Kolbe L, Nyström S, Vesikansa J: Helsinki 1945. Pääkaupunki ja rauha. 2015, Helsinki 2015: Minerva Kustannus Oy.

Konttinen R: Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa. 260-266. Helsinki 2017:       Kustannusosakeyhtiö Siltala.

Kuva:

WSOY:n kirjallisuussäätiön kokoelma, Katri Lehtola, 2013 © Kuvasto 2019.

Teksti: Laura Jurmu