Ajan­kohtaista

Tieto apurahoista tänä vuonna sähköpostitse toukokuun alussa

Hyvät säätiön apurahojen ja residenssipaikkojen hakijat! Vuoden 2017 hakemusten käsittely on loppusuoralla. Säätiö tiedottaa apurahoista toukokuun alussa. Tänä vuonna ei lähetetä postikirjeitä vaan apurahanhakijat saavat sähköpostitse tiedon. Säätiö pyytää apurahojen maksutietoja sähköisen järjestestelmänsä kautta. Tämä nopeuttaa apurahojen maksamista ja on suuri parannus hakijoiden tietoturvaa. Siis vielä hetki kärsivällisyyttä!

Vuoden 2017 apurahoista tiedotetaan toukokuun alussa

Hyvät WSOY:n kirjallisuussäätiön apurahojen hakijat! Apurahojen hakuaika päättyi helmikuun lopussa ja moni on jo tiedustellut, eikö apurahoista ole vielä päätetty. Hakemuksia saapui reilut 1300. Niiden arviointi on parhaillaan meneillään ja apurahapäätökset tehdään huhtikuun lopulla. Tiedotamme apurahoista toukokuun alussa.

Apurahojen haku on päättynyt

Säätiön tämänvuotinen apurahojen ja residenssipaikkojen haku on päättynyt. Säätiö sai 1320 kiinnostavaa hakemusta. Kiitos kaikille hakijoille!

Hakemuksia käsitellään säätiössä maalis-huhtikuun ajan ja apurahapäätöksistä tiedotetaan toukokuun alussa.

Vuoden 2017 apurahojen ja residenssipaikkojen haku alkaa 1.2.

WSOY:n kirjallisuussäätiön tämän vuoden apurahojen ja resisenssipaikkojen haku alkaa 1.2. Säätiö jakaa työskentelyapurahoja kirjojen kirjoittamiseen ja hankeapurahoja kirjallisuuden ja lukemisen edistämiseen. Lisäksi haettavissa ovat kuukauden pituiset residenssijaksot Edinburghissa 1.8.2017-31.7.2018. välisenä aikana. Apurahoja ja residenssipaikkoja pääset hakemaan tästä Hakemusten verkkopalvelu

Vuosi 2017 on säätiön 75. toimintavuosi

WSOY:n kirjallisuussäätiö perustettiin 29.5.1942. Alkanut Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi on myös säätiön merkkivuosi. Sitä juhlitaan työn merkeissä.  Tarkoituksensa mukaisesti säätiö jakaa apurahoja kirjailijoille, kääntäjille ja kirjallisuuden alan hankkeille keväällä. Apurahojen hakuaika on helmikuu. Tunnustuspalkinnot jaetaan lokakuussa.

Säätiön taidekokoelman teoksia on alkaneena juhlavuonna runsaasti esillä valtakunnallisissa näyttelyissä. Niistä kerrotaan tällä sivulla sekä WSOY:n kirjallisuussäätiön Face Book sivulla sitä mukaa kun näyttelyt avautuvat.

Tampereen taidemuseossa on suuri kuvanveistäjä Essi Renvallin elämäntyötä esittelevä näyttely nimeltä ”Essi Renvall – Ihmisyyttä etsimässä. Se on avoinna 29.1.2017 saakka. Näyttelyssä on noin kaksikymmentä Essi Renvallin tekemään kirjailijaveistosta WSOY:n kirjallisuussäätiön kokoelmasta.

 

Säätiön vuoden 2017 apurahat ja Edinburghin residenssipaikat ovat haussa helmikuun ajan

WSOY:n kirjallisuussäätiön vuoden 2017 apurahojen ja residenssipaikkojen hakuaika alkaa 1.2.2017. Säätiö myöntää työskentelyapurahoja kirjailijoille ja kääntäjille sekä kuukauden pituisia oleskelujaksoja Skotlannissa Edinburghin kaupungissa olevaan residenssiin. Residenssijaksot ajottuvat ajalle 1.8.2017-31.6.2018.  Lisäksi myönnetään hankeapurahoja kirjallisuutta ja lukemista edistäviin hankkeisiin.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

WSOY:n kirjallisuussäätiö toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Säätiön apurahat ovat haettavissa helmikuun 2017 ajan. Hakemisesta tiedotetaan tällä sivulla ja valtakunnallisesti päivälehdissä. Haluilmoitus julkaistaan sunnuntaina 29.1.2017 Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Savon Sanomissa, Kalevassa ja Lapin Kansassa.

Säätiön tunnustuspalkinnon saivat Karo Hämäläinen, Kristiina Louhi ja Helena Ruuska

WSOY:n kirjallisuussäätiö on jakanut vuoden 2016 tunnustuspalkintonsa. 10 000 euron suuruisia palkintoja jaettiin kolme kappaletta. Palkinnon saivat kirjailija Karo Hämäläinen, kuvittaja, kirjailija Kristiina Louhi ja kirjailija Helena Ruuska.

Palkintojuhlassa pidetyt kirjailija Karo Hämäläisen ja kustantaja Anna-Riikka Carlonin puheet ovat luettavissa tässä.

Kirjailija Karo Hämäläisen palkintojuhlassa pitämä puhe on tässä:

Hyvä WSOY:n kirjallisuussäätiön hallitus, kustantamon työntekijät, kollegat, Olen kasvanut niukkuuden estetiikkaan, joten otetaan alusta uusiksi.

Hyvät ystävät!Kiitospuheen pitäminen on hieno hetki. Se on toiseksi parasta, mitä kirjailijanuralla voi tapahtua.Kun lapsena ja hieman vakavammin teini-iässä aloin unelmoida kirjailijaksi tulemisesta – haaveenani ei siis ollut kirjan kirjoittaminen vaan ura –, en olisi uskonut, että reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin seisoisin Kämpin Peilisalissa tällaisessa seurassa palkittuna kirjailijana.Tämä hetki ei ole lapsuuden ja nuoruuden haaveen täyttyminen. Tämä on enemmän.

Kirjailijan työ on valtaosaltaan tuskailua, epävarmuutta ja pettymyksiä. Oikeita sanoja ei tunnu löytyvän, ja jos niitä löytyykin, ne eivät tahdo asettua järkeväksi kokonaisuudeksi. Tietokoneen näyttöä saa tuijottaa tuntikaupalla, ja ainut mikä etenee on 2048-peli. Tekstinkäsittelyohjelman kursori vilkkuu ivallisesti sykkeen tahtiin kuin muistuttaakseen, kuinka taas on tuhlannut ainutkertaista elämäänsä. Illalla huomaa, että päivän saldoksi on koostunut kolmesataa vierailua Facebookissa, viisikymmentä kaverin statuksen tykkäämistä ja kahdeksan keskusteluviestiä, joista kaksi nokkelahkoa.

Monotonisen vääntämisen ja irvistelevän itseinhon vastapainoksi tarvitaan astumista ulos arjesta.

Maine, kunnia ja palkinnot ovat minusta täysin pätevä syy ponnistella. Kun urheilija on valmistautunut olympialaisiin kaksikymmentä vuotta, hänen silmissään on välkkynyt mitalinkiilto. Tavoitteestaan hän on saanut voimaa juosta laskettelurinnettä ylös traktorinrengasta vetäen. Ilman tuota työtä hän ei yltäisi siihen, mihin yltää, oli se sitten olympiakultamitali tai itsensä ylittäminen.

Taiteentekijän ei kuitenkaan kannata ottaa tavoitteekseen palkintoa tai mitalia. Syitä on ainakin kaksi.

Ensinnä tuollainen tavoiteasetanta saattaa vaikuttaa negatiivisesti lopputulokseen, suoritukseen, taideteokseen. Taiteilijan ei pidä pyrkiä täyttämään palkinto- tai apurahalautakuntien oletettuja mieltymyksiä. Taiteilijan tulee pyrkiä niin komeaan suoritukseen kuin ikimaailmassa pystyy. Se hurmaa lukijat ja raadit.

Tai sitten ei. Siinä on toinen syy. Palkinnot ovat aina jonkin ihmisjoukon näkemys. ”Sattumanvarainen” on kovasti vähättelevä sana kuvaamaan vaikkapa monen julkisuutta saavan palkinnon ehdokasasetantaa. Jos kirjailija ottaa tavoitteekseen palkinnon voittamisen, hänen onnistumisensa ratkaisevat muut. Kun omalla suorituksella voi vaikuttaa vain rajallisesti, ei suoritukseen kannata antaa kaikkeaan.

Prosessi-insinööri tietää, että kannattaa mieluummin tehdä monta riittävän hyvää kappaletta kuin tavoitella muutaman kerran täydellisyyttä. Se on kustannustehokasta optimointia. Taide ei kuitenkaan ole prosessiteollisuutta. Taiteessa työtä tehdään sen jälkeen, kun työ ei enää paranna lopputulosta niin merkittävästi mikä on siitä aiheutuva kustannus. Jos kirjailija tavoittelee palkintoja, hän ei tee taidetta vaan prosessiteollisuutta.

Kostonhimo, viha, näyttämisenhalu – ne kaikki ovat paljon järkevämpiä motiiveja kirjoittaa kaunokirjallisuutta kuin palkintojen tavoittelu. Jopa rikastuminen on järkevämpi ja eettisesti kestävämpi peruste kirjoittamiselle kuin jonkin palkintoraadin oletetun maun hiveleminen ja sattumanvaraisen suosion kalastelu.

Kiitospuheen pitäminen on toiseksi parasta, mitä kirjailijanuralla voi saavuttaa. Parasta on hurmos.Janoan niitä hetkiä, joina teksti luistaa ja ajatus juoksee elohopeana. Ei pelkästään romaanin rakenne vaan koko universumi tuntuu saavan muotonsa. Tekstiä syntyy ripeästi, ja sen tietää hyväksi. Epävarmuuden sijalla on varmuus. Viikkoja vaivanneet ongelmat jäävät taakse, tyhjäkäynti ryöpsähtää täyteydeksi. Se on ekstaattista hurmosta, hetkellistä ja valheellista mutta nautinnollista uskoa omaan kaikkivoipuuteen.

Niistä hetkistä minä todella nautin. Tila on kokonaisvaltainen, narkoottinen. Se on kirjailijan orgasmi. Orgastiset hetket saattavat olla vastaukseni toisinaan esitettävään kysymykseen ”miksi kirjoitat?”. Saatan olla niin narkkari, että olen valmis kestämään epätoivoa, epävarmuutta, tyytymättömyyttä ja turhautumista, koska aiemmin ne ovat jossain vaiheessa johtaneet orgasmiin. Haluan lisää, vaikka tiedän, ettei saavuttaminen ole helppoa eikä varmaa.

Eikö ole härskin itsekästä sanoa, että kirjoittaa muille tarjolle laittamiaan teoksia oman hedonistisen hetken nautinnon vuoksi? On. Tietenkin on.

Kirjailijan orgasmiin liittyy kuitenkin olennaisesti varmuus siitä, että samalla tuottaa nautintoa myös toiselle. Oman nautinnon saa siitä, että tietää saavansa aikaan nautintoa muille, ja juuri sen tietäminen nostaa oman kokemuksen ylempiin ilmakerroksiin.

Uskon, että jonkinlainen kirjallisuuteen liittyvä hurmoskokemus ajaa meitä kaikkia tässä salissa olevia. Kirjasta haltioituminen lienee yksi keskeinen tekijä, joka tuo ihmiset tälle alalle – kovin monia rationaalisia perusteita kun on vaikea keksiä.

Halu tuottaa muille jotakin vastaavaa kuin mitä itse on kirjallisuudesta kokenut ja auttaa muita ihmisiä löytämään se. Se kai kuulostaa jo eettisesti hyväksyttävältä perusteelta?

Hyvät ystävät!Juhlimme tänä iltana vuoden 2016 kirjoja. Niihin on ladattu hurmosta, niitä lukiessa voi päästä haukkomaan henkeään.Lukemisesta lumoutuminen ei kuitenkaan ole lainkaan varmaa. Moni paatunut kirjaihminen on valittanut, että järistäviä lukukokemuksia osuu kohdalle harvakseltaan, ja tunnistan itsessäni saman.Lukuhurmokseen pätee sama kuin kirjoittamisen flow’hun: ennalta ei voi tietää, milloin tila iskee. Yleensä se tulee varoittamatta ja onnistuu juuri siksi kamppaamaan jalat alta.

Iloisimpia yllätyksiä ovat usein iloiset yllätykset, sellaiset kirjat, joita päätyy lukemaan sattumalta. Tällöin vaaditaan joko hyvää tuuria tai tietoista harhailua. Yritän muistuttaa itseäni siitä ja patistaa itseäni lukemaan odotuksenvastaista, poikkeamaan totutulta reitiltä. Se on ainut keksimäni resepti: pyrkiä löytämään sellaista, mitä ei osaa etsiä.

Hyvät ystävät!Me jokainen tässä salissa oleva pyrimme siihen, että mahdollisimman moni kokisi sängyssä ennen nukahtamista muutaman minuutin onnenhetken, joka muuttaa heidän elämänsä paremmaksi.Hurmioitukaamme ja antakaamme hurmion tarttua!

Kustantaja Anna-Riikka Carlsonin puhe on tässä:

Rakkaat kirjailijat, kääntäjät, kollegat, WSOY:n kirjallisuussäätiön hallituksen jäsenet

Haluan koko WSOY:n puolesta kiittää säätiötä näistä illallisista ja onnitella tunnustuspalkinnon saaneita.

Moni nauttii matkanteosta enemmän kuin perille pääsystä. Usein myös juhlan aatto ja odottaminen ovat yhtä kiehtovia kuin itse juhla. Tuntuu juuri nyt tärkeältä miettiä, keitä me olemme ja voisimme olla, kun Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta.

Täällä on paikalla kirjailijoita, joille itsenäinen Suomi ei ole samalla tavalla itsestään selvä kuin meille nuoremmille. Ja kaikille meille Suomi on erilainen kuin maa, jossa opimme ensimmäiset sanamme. Luemme ja kirjoitamme yhä tuolla samalla kielellä, mutta tapa, jolla puhumme toisistamme, tuntuu muuttuneen.

Kieleen on juurtunut sanoja, jotka erottavat meitä toisistamme eivätkä perustu mihinkään todellisiin eroihin. Ja etenkin kielellä tehdään eroa niihin, jotka eivät ymmärrä sanojamme.  Meille kerrotaan, mihin kupliin ja kuppikuntiin kuulumme kuuntelematta, keitä oikeasti olemme. Kielen keinoin myös syyllistetään monia syrjään jääneitä, ja pyritään muuntelemaan totuutta todellisuuksista, jotka erkaantuvat vauhdilla toisistaan. Pystymme parempaan.

Voisiko kirjallisuus kaikessa monimuotoisuudessaan olla se, joka Suomen juhlavuonna näyttää, että meille käy huonosti, jos käytämme sanoja toisiamme vastaan ja heittelemme niitä huolimattomasti?

Voisiko kirjallisuus näyttää, mitä kaikkea isänmaallisuus on niin vuosikymmeniä sitten menetetyiltä alueiltamme tänne tulleille kuin tämän päivän rajoja ylittäville tai ylittämisestä haaveileville? Voisiko se muistuttaa, ettei erilaisuuden hyväksyminen ole kenellekään kaiken vieraan syleilemistä eikä isänmaallisuuden nimissä pitäisi juhlistaa sellaista yhteistä, jota ei ole koskaan ollutkaan.

Voisiko kirja-ala näyttää ensi vuonna vielä nykyistä vahvemmin, että eriävistä näkemyksistä voi seurata jotakin muuta kuin leiriytymistä omien joukkoon ja vastapuolen vastustamista? Että eroista voi syntyä keskustelua, kompromisseja, ratkaisuja, lähestymistä.

Voisiko kirja-ala olla se, joka näyttää yhteiskunnalle mallia siitä, ettei yksipuolinen keskittyminen taloudelliseen menestykseen paranna yhteiseloamme – eikä taloudellisten näkökulmien sivuuttaminen? Voisimmeko ottaa käyttöön vanhan kunnon katedraali ja pörssi -rinnastuksen ja uudistaa sitä nykypäivään sopivaksi ja iloita kaikesta mitä teemme ja tehdä sen vielä paremmin emmekä surra sitä, mitä emme pysty tekemään?

Voisimmeko puhua äänekkäämmin meille merkityksellistä teksteistä ja jättää toisille mahdollisuus löytää jotain arvokasta sellaisesta, joka ei itselle merkitse niin paljon? Voisiko sellainen puhetapa yleistyä? Voisimmeko olla ymmärtämättä toisiamme tahallisesti väärin? Vähentäisikö se yleistynyttä raivoa eri areenoilla?

Voisimmeko silloin tällöin myös unohtaa kaikki kirjallisuuden tehtävät ja keskittyä juhlimaan sanoja? Ja niin tekemällä näyttää, ettei elämä kannattele, jos keskitymme hyötyyn ilman huvia?  Voisimmeko juhlia yhtä rohkeasti kuin Sonja O.*, kiittää itseämme iltaisin kuin urhea nainen Eeva Kilven runossa**, voisimmeko sateella unohtaa sateenvarjon ja tajuta ”miten maa / ja ilma / voi olla ihanaa rajua / sadevesi-koskea / kun sataa kaatamalla”***. Ja nähdä että sen hellyys, jolla on piikit, voi piillä piikkikuoren alla.*** Kirjallisuuden suurin voima on tarkkanäköisyydessä. Se vaatii rohkeutta ja tukea.
WSOY:n tehtävä on kustantaa hyviä kirjoja. WSOY on kaikki ne ihmiset, jotka ovat tehneet tätä työtä ja kirjoittaneet kirjoja kaikkina vuosikymmeninä. Olemme jättäneet jäähyväiset monille rakkaille WSOY:läisille viime vuosina ja kuukausina. Heidän jättämänsä jälki kirjallisuuteen ja meihin ei katoa koskaan. Maailma on muutoksineen arvaamaton, mutta se miten me kustantamossa pystymme tukemaan kirjallisuutta, vaikuttaa eniten siihen, minkälaiseksi itsenäisyyden seuraava vuosisata WSOY:ssä muodostuu.

Sanallisten lupausten on näyttävä tekoina, juhlapuheista täytyy tulla totta arjessa. Kirjailijoiden on saatava kokea tekevänsä tärkeää työtä. Lukijat on pidettävä mielessä kaikessa mitä teemme. Tehtävämme on muistaa eri vuosikymmeninä ilmestyneitä kirjoja ja kehittää uusia tapoja kirjallisten helmien esille nostamiseen. Suomen juhlavuonna juhlimme suomalaista kirjallisuutta yhdessä lukijoiden kanssa.

Jokaisella teoksella on paikkansa osana isompaa kokonaisuutta.  Jokin teos puhuttaa suurimpien medioiden palstoilla, toisista puhutaan hiljaa messuhallin kahviossa ja liikututaan siitä, mitä kaikkea äidinkielellämme voi tehdä.  Jokin teos voi tehdä jostakusta intohimoisen lukijan, toisesta kirjailijan. Tämä kaikki on yhtä arvokasta.

Meillä on kauneudessaan ihmeellinen kieli, jolla luoda kokonaisia maailmoja, ottaa haltuun historiaa, unelmoida, rakastaa, riidellä, sopia ja ottaa kantaa. Toivon, että uskallamme yhdessä tehdä tätä kaikkea seuraavat sata vuotta ja kauan sen jälkeen.

 

*viittaus Anja Kaurasen romaaniin Sonja O. kävi täällä

**viittaus Eeva Kilven runoon Sinä pieni urhea nainen

***lainaus Kirsi Kunnaksen runosta Näin puhui sateenvarjo

****viittaus Kirsi Kunnakseen runoon Tunteellinen siili

 

Säätiön ohjelmaa Turun kirjamessuilla 2.10.2016

WSOY:n kirjallisuussäätiö on mukana Turun kansainvälisillä kirjamessuilla ohjelman tuottajana. Sunnuntaina 2.10. järjestetään Onerva -lavalla klo 15.15-16.00 keskustelu residenssityöskentelystä. ”Maailmalle! Mitä residenssityöskentely kirjailijalle antaa?” -keskustelussa ovat mukana säätiön Edinburghin residenssissä työskennelleet kirjailijat Markku Karpio, Laura Lähteenmäki ja Merja Virolainen. Kustantaja Anna-Riikka Carlson haastattelee. Yleisö on lämpimästi tervetullut kuuntelemaan keskustelua ja tekemään kysymyksiä kirjailijoille!